Kalelan tila on Keikyässä, Sastamalassa, sijaitseva vanha maatila, jonka historia ulottuu aina 1880-luvulle asti. Tilan nykyinen päärakennus on rakennettu vuonna 1940.


Villa Kalela toimii kokous- ja juhlatilana. Täällä onnistuu hyvin myös koiraleirien järjestäminen. Pihapiirissä on mukavasti tilaa treenailla, samoin tilaan kuuluvassa usean hehtaarin metsässä. Päärakennuksen yläkerrassa on kaksi majoitushuonetta.
Tilalla asustaa isäntäparin lisäksi kolme australiankelpietä ja kymmenen ahvenanmaanlammasta. Lampaat hoitavat pihapiirin maisemoinnin ja niiden villaa käytetään huovutustöihin.

